Vastoinkäymiset vahvistaa

Kaikkien ihmetykseksi jatkoin muuttoa vielä saman päivän iltana. Päätin, että minuahan ei vastoinkäymiset lannista! En väitä, että elämä olisi ollut helppoa tämän jälkeenkään, eihän meistä kukaan selviä elämästä "kolhuitta". Lista epäoikeudenmukaisesta kohtelusta olisi varmasti loputon.

Blogin tarkoitus on antaa lukijoille toivoa ja uskoa vastoinkäymisistä selviämiseen - kun tuntuu, ettei kukaan kuuntele. Kukaan tarinani henkilöistä tuskin ymmärsi, miten yksittäinen kohtaaminen voi vaikuttaa toisen ihmisen elämään. Mutta aina löytyy joku, joka kuuntelee. Minun tarinani opetus on yksinkertainen: ole läsnä, asetu toisen ihmisen asemaan ja yritä ymmärtää muitakin kuin ystäviäsi.

Tämän blogin kirjoittaminen on auttanut minua päästämään irti häpeästä, vihasta, katkeruudesta ja epätoivosta, joita nämä ja myöhemmät tapahtumat ovat saaneet aikaan. Negatiivisilla tunteilla on uskomaton voima, siksi keskityn enemmän positiivisiin asioihin, koska se on ainoa keino selviytyä. Koska tämä on helpommin sanottu kuin tehty, aloin liikkumaan säännöllisesti, sillä siitä saa hyvän mielen. Rakkaiden ystävien tuki on korvaamatonta, myös musiikki ja huumori ovat auttaneet. Siinä vaiheessa, kun vastoinkäymisille pystyy nauramaan, ne alkavat tuntua mitättömiltä.

Uskalla unelmoida, sillä vastoinkäymisten hetkellä unelmat paremmasta huomisesta pitävät sinut kasassa. Mallia voi ottaa vaikka netistä löytyvistä unelmalistoista (the bucket list). Saattaa kuulostaa ehkä lapselliselta, mutta se toimi ainakin omalla kohdallani. Ja kun lista loppuu, tee uusi. Kokemukseni perusteella voin sanoa, että vastoinkäymisten kasautuminen voi johtaa itsesäälissä rypemiseen eikä silloin enää muista omia unelmiaan, joita kohti oli menossa hyvinä aikoina.

Mene rohkeasti lääkäriin, jos kärsit epämääräisestä kutinasta. Lutikat ovat niin pieniä, ettei niitä välttämättä huomaa paljain silmin. Kutina ei ole merkki hulluudesta, jos joku sitä epäilee. Lääkärit kuuntelevat, ymmärtävät ja osaavat auttaa. He osaavat arvioida myös tuholaistorjujalta saatuja ohjeita ja myrkytyksien seurauksia terveyteesi, jos kärsit esim. astmasta tai muista hengitystiesairauksista. Siellä myrkytetyssä asunnossa, kun pitäisi tuholaistorjujan ohjeiden mukaan asua....

Ensihoitajat

Olin koululla. Istuin aulassa tietokoneen äärellä ja kirjoitin koulutehtävää, kun kaksi ensihoitajaa käveli ovesta sisään. Ensihoitajat huomatessaan, opettaja meni heitä vastaan ja ihmetteli mitä he koululla tekivät ja oliko siellä tapahtunut jotain. Ensihoitajat sanoivat etsivänsä opiskelijaa ja kertoivat nimen. Opettaja kysyi useaan kertaan nimeä uudelleen eikä muistanut sen nimistä opiskelijaa.

Ensihoitajat halusivat tietää missä luokassa opiskelija on ja kertoivat syyn, miksi ovat häntä hakemassa. Lopulta opettaja käveli vahtimestarin luo, joka tarkisti asian. Koska sen nimistä opiskelijaa ei koko koulusta löytynyt, toinen ensihoitajista sanoi, että ovat varmaan erehtyneet, jonka jälkeen he lähtivät.

Pienellä paikkakunnalla kaikki "tuntevat" toisensa. Nimen kuultuani, tiesin ketä ensihoitajat etsivät. Ihmettelin asiaa, koska tunnen hänet. Minulle selvisi myöhemmin, että ensihoitajat eivät koskaan löytäneet etsimäänsä henkilöä.

Asunnon omistaja & sosiaalitoimisto

Asunnon omistaja suostui maksamaan vain kaksi myrkytyskertaa. Toisella lutikoiden myrkytyskerralla tuholaistorjuja kehotti minua muuttamaan pois, keittiön lattianrajassa olevan reiän nähtyään. Hänellä olisi ilmeisesti ollut tarvittavat laitteet jyrsijöiden paikantamiseksi, mutta hän ei ollut saanut kiinteistöhuoltoyhtiöltä toimeksiantoa asian selvittämiseksi. Kahden myrkytyksen jälkeen oireet jatkuivat, mutta lievempinä. Minulla ei ollut ylimääräistä rahaa maksaa myrkytyksiä, joten aloin etsiä uutta asuntoa.

Kuten kerroin aiemmin, olin yhteydessä valtakunnallisesti toimivaan tuholaistorjuntayritykseen. Minulle kerrottiin, että lutikoiden torjunta edellyttää vähintään kolme myrkytyskertaa. Myrkytysten jälkeen asukkaan tehtävänä on seurata tilannetta ja tilata tarvittaessa uusi myrkytyskäynti.

Otin yhteyttä sosiaalitoimistoon ja pyysin apua. Vastaus oli, ettei opiskelijoilla ole oikeutta toimeentulotukeen eikä sosiaalityöntekijä osannut auttaa asunto asiassakaan. Heillä ei ollut tarjota uutta asuntoa, vaikka käsitykseni mukaan he tekevät yhteistyötä asuntotoimiston kanssa ja olisivat voineet vaikuttaa asiaan.

Lopulta löysin uuden asunnon, johon olin muuttamassa helmikuun alussa 2014. Tuolloin alkoi myös koko talven ensimmäiset kovat pakkaset ja tajusin tilaisuuteni koittaneen. Pääsisin lutikoista eroon ILMAISEKSI, kun jättäisin tavarat peräkärriin -20 asteen pakkaseen, pressu vain tavaroiden suojaksi ja pian voisin sanoa hyvästit lutikoille! Ja näin myös tein.

Huokaisin helpotuksesta. Se etten saanut apua sosiaalitoimistolta, ei haitannut, koska olin ratkaissut ongelman itse. Ajattelin positiivisesti. Saisin vielä joskus niin paljon rahaa, että voisin ostaa uusia tavaroita menettämäni omaisuuden tilalle. Tämä olisi vain väliaikainen vaihe elämässä ja olinhan pian valmistumassa.

Vakuutusyhtiö

Minulla on aina ollut kotivakuutus. Tässä vaiheessa soitin vakuutusyhtiöön, koska halusin tietää korvaako kotivakuutukseni tuholaisten aiheuttamat vahingot. Lopulta selvisi, että kotivakuutukseni ei korvaa menettämääni omaisuutta eikä mahdollisia minulle tulevia remonttikuluja.

Paljon matkustaville lukijoilleni annan vinkin, jotta kenenkään ei tarvitsisi kokea enää samaa kuin itse jouduin kokemaan:

If vahinkovakuutusyhtiö tarjoaa kotivakuutuksen, joka korvaa lutikoiden aiheuttamat vahingot. Kannattaa ainakin harkita, jos matkustat esimerkiksi New Yorkiin. Siellä lutikoita on ollut "epidemiaksi" saakka jopa viiden tähden hotelleissa.

 https://www.if.fi/henkiloasiakkaat/vakuutukset/kotivakuutus/omakotitalo/asuminen/luteet

Reikä seinässä

Kävin koulussa ja töissä normaalisti. Noin viikon kuluttua ensimmäisestä myrkytyksestä, menin kotiin iltavuoron jälkeen. Kävelin keittiöön ja huomasin jotain omituista. Keittiön lattianrajaan oli ilmestynyt REIKÄ! Mietin, mitä asunnossani oli oikein tapahtunut...

Jäljet näyttivät jyrsijän tekemiltä. Mietin, olisiko kyseessä hiiri, mutta hiiret ei jätä jälkeensä tuollaista reikää. Kävin läpi joka huoneen, mutta en nähnyt asunnossani mitään eläintä.

Seuraavana päivänä soitin huoltomiehelle ja hän tuli katsomaan jälkiä. Myös hän epäili jälkien aiheuttajaksi jyrsijää ja kertoi, että oli törmännyt rottiin aiemminkin, toisessa taloyhtiössä. Niinpä kävin ostamassa pari rotanloukkua siinä toivossa, että tuholainen jäisi kiinni. Huoltomies toi asuntooni hiirenloukkujakin, jotta saisimme selville, mikä jyrsijä on kyseessä. Keittiön lattianrajaan ilmestyneen reiän huoltomies tukki vanhalla katiskaverkolla. Emme saaneet selville, mikä eläin reiän teki eikä talon rakenteita tutkittu. En koskaan löytänyt oven karmista hävinnyttä maalipintaa, sementin paloja tai puun silppua.

Parin euron hintainen rotanloukku ei auta. Rottien kiinnisaamiseksi on jouduttu käyttämään järeämpiä keinoja muuallakin:

http://moro.aamulehti.fi/2012/11/08/rotta-tunkeutui-seinan-lapi-rivitaloon-ala-katso-tata-kuvaa-jos-olet-heikkohermoinen/

Päivystyksen vastaanottoapulainen

Tuholaistorjuja kertoi ennakkoon, että myrkytys tapahtuu ruiskuttamalla kaikki asunnon seinät, siihen tarkoitetulla isolla ruiskulla. Koska olin jo siirtänyt kaikki tavarat ja huonekalut keskelle lattiaa päätin, että siivouskiintiöni on täysi. Niinpä keksin laittaa huonekalujen suojaksi muovia, jonka vain ottaisin myrkytyksen jälkeen pois, eikä minun tarvitsisi enää siivota mahdollisia myrkkyjäämiä huonekalujen pinnoilta.

Kun ensimmäinen lutikkamyrkytys oli tehty ja olin ollut poissa asunnosta tuholaistorjujan määrittämän varoajan, menin asuntooni. Myrkyn haju leijaili asunnossa edelleen. Haju oli pistävä. Päätin, etten jää asuntoon ennen kuin myrkyn haju on hävinnyt kokonaan ja avasin tuuletusikkunan. Ennen lähtöäni asunnosta, otin pois muovit (paljain käsin), jotka olivat huonekalujen suojana. Yks kaks toista silmääni alkoi kutittaa, hieraisin silmäluomea ja samalla hetkellä tunsin polttavan tunteen koko luomen alueella ja silmässä. Muoviin oli roiskunut sittenkin myrkkyä, joka tarttui käsiini, ja nyt silmääni. Huuhtelin silmää vesihanan alla ja soitin päivystykseen. Puhelimessa ollut sairaanhoitaja neuvoi tulemaan paikanpäälle ja pyysi selvittämään, mitä käytetty myrkky oli. Matkalla päivystykseen, soitin tuholaistorjujalle ja selvisi, että myrkky oli deltametriinia.

Päivystyksessä menin vastaanottoapulaisen luo, kerroin lutikkamyrkytyksestä ja siitä mitä tapahtui. Hän totesi, että hänellä on kiire ja lääkärille on pitkä jono. Kysyin häneltä, eikö silmää pitäisi huuhtoa edelleen, joten hän lähti kanssani hoitajan juttusille. Pyysin NaCl -liuosta ja siihen iv letkustoa, jonka avulla voisin ohjata itse huuhtelunesteen silmään helpommin. Hoitajakin kertoi, että hänellä on kiire ja kehotti minua soittamaan myrkytystietokeskukseen ja menemään päivystyksen wc:hen huuhtomaan silmää. En saanut hoitajalta huuhtelunestettä enkä ohjetta siitä, olisiko lääkärin pitänyt katsoa silmääni. Niinpä menin päivystyksen vessaan ja hoidin siellä itse itseäni. Huuhtelin silmää vesihanan alla ja soitin myrkytystietokeskukseen, josta ystävällinen nainen kertoi, ettei aine ole syövyttävää ja polttelu menee varmasti ohi. Kun olin aikani huuhtonut silmääni päivystyksen vessassa, lähdin kaverin luo yöksi.

Tuholaistorjuja

Soitin valtakunnallisesti toimivaan tuholaistorjunta yritykseen ja kysyin heidän mielipidettään, voisiko kyseessä sittenkin olla lutikka. He suhtautuivat tilanteeseeni asiallisesti, mutta kertoivat, etteivät voi ottaa kantaa asiaan puhelimitse. Lutikoiden toteaminen edellyttäisi tuholaistorjujan käyntiä asunnossa. Sain heiltä kuitenkin asiallista lisätietoa ja toimintaohjeet.

Seuraavaksi otin yhteyttä huoltomieheen ja kerroin hänelle saamistani oireista. Huoltomies kävi asunnossani arvioimassa tilanteen ja oli sitä mieltä, että kyse on hyvin todennäköisesti lutikoista. Viereisessä talossa oli ollut aiemmin syksyllä lutikoita, mutta asiasta ei ilmoitettu kaikille asukkaille, vaikka meillä oli mm. yhteinen pesutupa, kuntosali jne. Huoltomies soitti asuntooni paikallisen tuholaistorjujan.

Tuholaistorjuja tutki asuntoni ja arvioi tilanteen. Ensimmäinen myrkytys tehtiin hänen toimestaan joulukuussa 2013. Tämä edellytti erikoiselta kuulostavia valmisteluja. Kaikki vaatteet ja muut tekstiilit piti pestä yli +60 asteisella pesuohjelmalla, mikä oli käytännössä mahdotonta, koska kaikki kangasmateriaalit eivät kestä niin kovaa kuumuutta. Sen jälkeen vaatteet ja muut tekstiilit piti pakata jätesäkkeihin ja siirtää ulos parvekkeelle pariksi päiväksi, alle -10 asteen pakkaseen. Loput tavarat ja huonekalut piti siirtää keskelle lattiaa, jotta tuholaistorjuja pystyisi myrkyttämään kaikki seinäpinnat katosta lattiaan.

Paikallisen tuholaistorjunta yrityksen ohjeet poikkesivat valtakunnallisesti toimivan yrityksen ohjeista. He suosittelivat mm. tekstiilien ja tavaroiden pakastamista, vähintään -18 asteen pakkasessa viikon ajan, koska olivat huomanneet käytännössä, että lutikoita on hankala hävittää. Tässä vaiheessa kyseenalaistin kaikki saamani ohjeet ja aloin selvittämään asiaa itse netistä. Joulukuussa 2013 Oxford University Press julkaisi lutikoita koskevan tutkimuksen: "Cold Tolerance of Bed Bugs and Practical Recommendations for Control". Tutkimuksessa todettiin, että lutikoiden kaikkien kehitysvaiheiden tuhoaminen edellyttää yli -20 asteen pakkasta. Eli tuholaistorjujan antama ohje ei perustunut tutkimustietoon. Lutikat selviävät hengissä alle -10 asteen pakkasessa eikä pari päivää olisi riittävä aika, koska kylmyys ei pääsee tunkeutumaan parissa päivässä riittävän syvälle vaatteiden saumoihin. Tämä oli mielestäni loogista, sillä olin pakastanut aiemmin vain elintarvikkeita (mm. marjoja) eikä niidenkään jäätyminen tapahdu hetkessä. Sisäosat jäätyvät viimeisenä.

Tavaroiden kylmäkäsittelyn ja asunnon myrkyttämisen vaihtoehtona olisi ollut lämpökäsittelyn ja myrkyttämisen yhdistäminen, mutta asunnossani ei ollut saunaa, joten tämä vaihtoehto oli poissuljettu. Eri torjuntamuotoja yhdistetään, koska käytettävät myrkyt ovat mietoja ja lutikkakannat ovat tulleet myrkyille vastustuskykyisiksi.

Epäilin paikallisen tuholaismyrkyttäjän ammattitaitoa ja olisin halunnut paikalle toisen yrityksen, mutta en voinut vaikuttaa asiaan, koska asunnon omistaja maksoi myrkytykset. Tuholaistorjuja ja huoltomies antoivat ymmärtää, ettei myrkytyksiä tehdä, jos en noudata ohjeita kirjaimellisesti. Niinpä suostuin tekemään kaiken, mitä tuholaistorjuja pyysi tekemään, koska halusin eroon lutikoista. Raahasin jätesäkkejä parvekkeelle, vaikka se tuntui typerältä ajatukselta enkä uskonut lutikoiden häviävän. Olihan vuoden 2013 joulukuu koko maassa ennätyksellisen lämmin:

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000000696740.html

Terveystarkastaja

Sain kesätyöpaikan 2013, jossa työhöni kuului kotikäyntien tekeminen asiakkaiden luo. Muutama asiakas kertoi heitä vaivaavasta oudosta kutinasta. Kuukausi myöhemmin huomasin itsekin, että ihoni kutisi. Koska kutina tuntui hyönteisen aiheuttamalta, päätin lähteä käymään terveystarkastajan luona. Luin netistä, että terveystarkastajat tunnistavat työkseen hyönteisiä ja saattaisivat erottaa onko oireet lintukirppujen, syyhypunkin, lutikoiden tms. aiheuttamia. Terveystarkastajat olivat sitä mieltä, että kutina johtuu todennäköisesti joko käyttämästäni pyykinpesuaineesta tai lintukirpuista. Vaihdoin pesuaineen toiseen, mutta kutina jatkui. Kyseessä oli siis toinen vaihtoehto eli lintukirput, jotka kuolisivat omia aikojaan. Niinpä odotin rauhassa oireiden loppumista ja imuroin normaalisti kerran viikkoon.

Lokakuussa minua kutitti edelleen. Ulkoilman viiletessä, tuntui epätodennäköiseltä, että kutinan aiheuttaja olisi lintukirput. Mietin, olinko sittenkin saanut syyhyn ja ostin apteekista syyhyvoidetta, mutta siitäkään ei ollut apua. Marraskuussa sain ensimmäisiä näkyviä iho-oireita. Kutisevia paukamia.

Paukamat kaulalla

Kävin uudelleen terveystarkastajan luona ja näytin kuvia iholleni tulleista paukamista. Terveystarkastajan mukaan olin vain raapinut ihoa niin paljon, että olen saanut paukamat kaulalle pelkästä raapimisesta. Näytin terveystarkastajalle myös asunnon lattiasta ottamiani valokuvia, mutta niitä hän ei pitänyt lutikoiden jälkinä.

Huonekalujen alta löytyneitä jälkiä

Koska en ollut nähnyt ainuttakaan lutikkaa enkä tunnistanut niiden jälkiä, terveystarkastaja vain naureskeli hädälleni. Olin väsynyt ja epätoivoinen. Jatkuva kutina alkoi vaikuttamaan yöuniin, joten aloin viettää öitäni ystävien luona ja hotellissa, missä oireet helpottui.

Tervetuloa blogiini!

 

"Etsi joku, joka kuuntelee. Haluaa ymmärtää ja haluaa kuunnella."

Ylen julkaiseman Sinun tarinasi -videon inspiroimana kerron sinulle oman tarinani siitä, mitä tapahtuu, kun ihmistä ei kuunnella.